- Etusivu
- FI - GOLD BUNNY History
Lindt GOLD BUNNY:n synty
Isä loi tyttärelleen pupun, jonka tämä pystyisi aina löytämään. Hän kääri sen kultaiseen paperiin ja somisti punaisella nauhalla, jossa riippuu kello.
Tutustu Lindt GOLD BUNNY:n historiaan
Kaikki alkoi pienestä tytöstä ja pupusta...
Tarina kertoo, että eräänä pääsiäisenä Lindtin suklaamestarin nuorin tytär näki pupun pitkässä ruohikossa, kun perheellä oli perinteinen pääsiäisbrunssi. Innoissaan hän kysyi, voisiko hän mennä ulos leikkimään pupun kanssa. Hänen isänsä suostui, mutta kun tyttö juoksi ovelle, pupu ehti jo kadota pensaikkoon ja tyttö näki vain vilauksen hännästä.
Tyttö oli allapäin monen päivän ajan. Hänen isänsä ajatteli pitkään ja hartaasti, kuinka hän pystyisi piristämään tytärtään, kunnes isä keksi täydellisen idean. Hän päätti valmistaa pupun, jonka tyttö voisi aina löytää: Lindt GOLD BUNNY syntyi. Tämän jälkeen tyttö odotti aina pääsiäistä, jolloin hän löytäisi aina pienen kultapupunsa perheensä puutarhasta.
Lindtin GOLD BUNNY sädehtii kirkkaassa kullanvärisessä takissaan somistautuneena punaiseen kaulanauhaan, jossa roikkuu pieni kello ja tuo pääsiäisen tunnelmaa jokaiseen perheeseen.


1952: Pääsiäisperinteitä menneisyydestä
Ensimmäinen Lindt GOLD BUNNY luotiin vuonna 1952. Rodolphe Lindtin ja hänen konssauslaitteensa ansiosta suklaata voitiin sulattaa muotteihin ja valmistaa niistä sisältä onttoja suklaafiguureita. Niiden pinta saatiin sileäksi ja näin myös syntyi ihana suklaapupu, joka käärittiin kultaiseen folioon ja viimeisteltiin punaisella kaulanauhalla sekä kultaisella kellolla. Suklaapupuista tuli välittömästi hitti Saksassa - mutta kesti hetken, ennen kuin ne jatkoivat valloitustaan hyppäämällä rajan yli Sveitsiin ja Itävaltaan. Ja myöhemmin ympäri maailmaa.
1990-luku: Suklaapupu hyppää yli maarajojen
Vuoteen 1994 mennessä eli hieman yli neljä vuosikymmentä myöhemmin, Lindt GOLD BUNNY oli levinnyt sveitsiläisten ja itävaltalaisten kauppojen hyllyille. Vuonna 1996 GOLD BUNNY jatkoi maailmanvalloitustaan Iso-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Vuoteen 1997 mennessä GOLD BUNNY oli jo saavuttanut Australiaan.


2000-luku: Uusi vuosikymmen, uudet matkat
Lindt GOLD BUNNY saavutti Latinalaisen Amerikan pääsiäisenä vuonna 2002, juuri ennen kuin se hyppäsi eteenpäin Venäjälle ja Hongkongiin vuonna 2004. Tämän jälkeen oli vuorossa hyppy Lähi-Itään, jonne GOLD BUNNY saapui vuonna 2007. Nykyään Lindt GOLD BUNNY:ja valmistetaan noin 150 miljoonaa kappaletta joka vuosi ja niitä on saatavilla yli 50 maassa ympäri maailmaa. Jos suklaapuput laitettaisiin jonoon, ne ulottuisivat päämajastamme Sveitsin Kilchbergistä Kalifornian San Diegoon eli 9 800 kilometrin päähän.
Rakkaudella valmistettu
Lindtillä kaikki suklaatuotteet valmistetaan tarkasti ja huolellisesti sekä suurella intohimolla. GOLD BUNNY -suklaafiguurin valmistus ihan alusta valmiiksi tuotteeksi kestää noin tunnin. Kun GOLD BUNNY -muotti vuorataan sulalla suklaalla, se jätetään jäähtymään sopivaan lämpötilaan, jotta saadaan lopputulokseksi kaunis kiiltäväpintainen suklaapupu, jonka voi napsauttaa pienemmiksi paloiksi syödessä. Jokainen pupu kääritään hellävaraisesti kultaiseen folioon, jonka suklaamestarit viimeistelevät hansikkaat kädessä. Jokainen Lindt GOLD BUNNY on viimeistelty punaisella kaulanauhalla ja pienellä kultaisella kellolla.

Lindt GOLD BUNNYn valmistus
Kurkista kulisseihin ja tutustu herkullisen Lindt GOLD BUNNY:n valmistukseen. Voit seurata kuinka GOLD BUNNY muotoillaan yksityiskohtaisesti ja puetaan tunnusomaiseen kultaiseen takkiin. Riippumatta siitä, onko kyse 100 gramman tai 1 kilogramman GOLD BUNNY:sta, jokainen suklaapupu valmistetaan pieteetillä ja intohimolla.

Suklaapuput kaikenlaisiin tarkoituksiin
GOLD BUNNY -suklaafiguurit ovat saatavilla kuudessa eri koossa: 10 g, 50 g, 100 g, 200 g, 500 g ja 1 kg. Pienimmät suklaapuput ovat täydellisiä pääsiäisen juhlapöytien ja pääsiäiskorien koristeluun, kun taas suurin pupu on oikea spektaakkeli. Hauska nippelitieto: suurin Lindt GOLD BUNNY pupumme, joka painaa 1kg, on kääritty kultafolioon ja kiillotettu käsityönä, ennen kuin se viimeistellään huolellisesti punaisella rusettinauhalla.
Makuvaihtoehtoja kaikille
Koska alkuperäinen maitosuklaasta valmistettu GOLD BUNNY osoittautui hitiksi, Lindtin suklaamestarit kehittivät valikoimaan kolme muuta makua: tumman suklaan, valkosuklaan ja hasselpähkinäsuklaan. Jokainen maku erottautuu oman värisellä nauhalla: etsi valkoisia nauhaa, jos kaipaat valkosuklaata, ruskeat nauhat ovat tumman suklaan merkki ja vihreistä nauhoista tunnistaa hasselpähkinäsuklaisen pupun.


Nykyajan pääsiäisperinteitä
Nykyään GOLD BUNNY on tunnettu ympäri maailmaa. GOLD BUNNY:mme ovat pysyneet ajattomassa muodossaan ja tyylissään, johon se luotiin vuonna 1952. Joskus on kuitenkin kiva päivittää tyyliä. Vuonna 2015 lanseerasimme ikonisen GOLD BUNNY:n rinnalle erikoiserän GOLD BUNNY:ja, jotka olivat kääritty leopardin ja seepran turkkien kuvioihin. Tämän jälkeen nähtiin myös rajoitettu erä suklaapupuja kukallisissa kääreissä. Lindtin suklaamestarit ajattelevat usein uusia tapoja yllättää asiakkaat. Mitähän he keksivät seuraavaksi?